Kulttuuriretki läntiselle Uudellemaalle kesäkuussa 2014

Sukuseuran hallituksen keskuudessa virisi ajatus varsinaisten sukukokousten välivuosina tehtävistä pienimuotoisemmista ja vapaammista tapaamisista. Kehkeytyi idea bussiretken järjestämisestä; Upeita kartanoita ja historiallisia ruukkeja  - Leskisen sukuseuran kartanokierros toteutettiin 7.-8.6.2014. Retkelle osallistui 50 henkilöä, joten tilausajobussi saatiin täyteen sukuseuralaisista.

Aira Samulinin karjalaistyylinen museotalo Saukkolassa

Lauantaiaamuna, sateisen yön jälkeen, kokoonnuimme Rautatientorin laitaan odottamaan lähtöä bussilla kohti Nummi-Pusulaa. Päivän ensimmäinen kohde oli Saukkolassa sijaitseva Hyrsylän Mutka, jota emännöi tanssinopettaja ja värikäs kulttuuripersoona Aira Samulin. Saimme ihastella ja ihmetellä Airan 1980-luvulla rakennuttamaa upeaa hirsilinnaa ja sen vuosien varrella kerättyjä antiikkiaarteita. Mukana olleille alakerran lelumuseo palautti mieleen oman lapsuuden ja sen aikaiset lelut nalleista ja nukeista autoihin ja leikkiastioihin. Kahvikupposen ja vasta paistetun pullan äärellä oli kiinnostavaa kuunnella Airan hersyvää ja lämmintä tarinointia Hyrsylän Mutkan perustamisesta, hänen perheensä vaiheista Karjalassa sekä hänen nykyisestä toiminnastaan mm. eläkeläisten ja sotaveteraanien hyväksi. Koska aikaa oli vähän ja matkaa oli jatkettava, paljon jäi vielä näkemättä ja kuulematta. Onneksi sentään Miina Äkkijyrkän Woima-sonni -veistos pihapiirissä ehdittiin ikuistaa valokuviin!

Matka jatkui kohti Raaseporin idyllisiä ruukkimiljöitä auringon pian jo alkaessa helliä matkalaisia. Fiskarsissa opas kertoi meille ruukin 365-vuotisesta historiasta ja tärkeimmistä nähtävyyksistä sekä siellä nykyään asuvista käsityöläisistä, muotoilijoista ja taiteilijoista. Maittavaa lounasta nautittiin Ravintola Kuparipajassa, jonka jälkeen päästiin tutustumaan omatoimisesti alueen vehreään ympäristöön, rakennuksiin ja museoihin sekä hankkimaan kotiinviemisiä putiikeista ja kirpputorilta. Perheen pienimpiä viehätti erityisesti leikkipuisto, jossa on monenmoista tekemistä lapsille. Fiskarsista jatkettiin Billnäsiin, jossa nautittiin iltapäiväkahvit Suomen vanhimman (1700-luvulta) taimiston ja puutarhamyymälän ihastuttavassa miljöössä, entisen punatiilisen puutarhurikoulun kupeessa.

Jyhkeä 1783-1792 rakennettu Mustion linna Karjaalla

Kahvikupposten jälkeen matka suuntautui Mustion Linnaan, joka on yksi Suomen arvokkaimmista herraskartanoista ja Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus. Kartanon rakennuttaneista ja 200 vuotta omistaneista Lindereistä sekä linnan historiasta aina 1700-luvun lopulta nykypäiviin meille kertoi linnan oppaana toimiva Kerstin Ilander. Saimme kuulla myös kartanossa vierailleista kuninkaallisista ja muista merkkihenkilöistä sekä kartanon kummituksista ja jännittävistä pienistä yksityiskohdista. Valitettavasti aikaa ei ollut niin paljon, että olisimme voineet tutustua linnaa ympäröivään upeaan englantilaistyyliseen puistoon.

Lupaava nuori taikuri Konsta Leskinen kävi hämmästyttämässä retkeläisiä kaikissa pitosalin pöydissä

Kulttuurikylläisen päivän päätteeksi matkattiin yöpymään Pohjois-Espoon Pakankylässä sijaitsevaan Kartanokylpylä Kaisankotiin, joka sekin pitää sisällään runsaasti historiaa: Backbyn entinen kartanorakennus lienee peräisin jo 1700-luvun loppupuolelta, mutta nykyisen nimensä se on saanut presidentti Kyösti Kallion puolison Kaisa Kallion mukaan; hän perusti 1950-luvulla kansalaiskeräysvaroin lepokodin naisille, ”jotka elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa”. Sittemmin Kaisankoti on laajentunut kylpylä- ja hyvinvointipalveluja tuottavaksi kartanohotelliksi.

Kaisankodissa nautitun päivällisen jälkeen laulettiin muutama laulu yhdessä ja sukuseuralaisia viihdytti korttitempuillaan retkelle osallistunut nuori lupaava taikurinalku Konsta Leskinen. Loppuilta kului vapaan ohjelman merkeissä saunoen ja sukulaisten kanssa rupatellen.

Sunnuntaiaamun rennon ja rauhallisen aamiaisen jälkeen oli taas aika jatkaa matkaa. Sääkin oli jälleen poutaantunut aamuyön sadekuurojen jälkeen, kun saavuimme lähellä sijaitsevaan Bodomin kartanoon. Sen myöhäiskustavilainen päärakennus on 1700-luvun lopulta, mutta kartanon historia tunnetaan jo 1400-luvulta alkaen. Kartanossa toimii nykyään tilausravintola ja kesäisin Master Golfin klubiravintola. Kartanoon tutustumisen ja siellä syödyn lounaan jälkeen matkattiin bussilla kohti Tarvaspäätä ja kansallistaiteilijamme Gallen-Kallelan ateljeekotia. Bussimatkan aikana kuultiin oppaan johdolla muistakin lähiseudun kartanoista, mm. Träskändan kartanosta Järvenperässä, jonka kohdalle pysähdyttiin hetkeksi. Bussin ikkunasta saattoi juuri ja juuri erottaa kartanon puistossa sijaitsevan Diana-temppeliksi kutsutun huvimajan.

Tarvaspäässä tutustuttiin oppaan johdolla Akseli Gallen-Kallelan värikkääseen elämään ja ystäviin sekä 1910-luvulla rakennettuun jugend-tyyliseen linnamaiseen ateljeehen, sen esineistöön ja taideteoksiin. Ennen kotimatkan alkua oli vielä mahdollista nauttia kahvit viehättävässä Tarvaspään kahvilassa, minkä jälkeen bussi vei matkaajat takaisin Helsinkiin. Retken päätteeksi voitiin todeta kartanokierroksen onnistuneen erinomaisesti ja odotukset täyttäen. Toivottavasti vastaavanlainen retki voidaan toteuttaa jälleen muutaman vuoden päästä, sillä upeita kartanoita ja muita tutustumisen arvoisia nähtävyyksiä Suomessa kyllä riittää! 

Teksti ja kuvat

Sirpa Leskinen

Sihteeri

Sukuseura Leskiset ry